Byhyy, kun on kipeä olo!

Ja hellyydenkipeä myös.

Byhyy.

Eikä kukaan ole täällä laittamassa peittoa paremmin päälle ja silittämässä hiuksia. Sanomassa, että kyllä se olo helpottaa, keittämässä teetä ja passaamassa. Kyselemässä mitä herkkuja haluaisin kaupasta ja tuomassa herkkuja tuplasti enemmän kuin halusin sekä myös keltaista jaffaa. Ottamassa syliin ja kainaloon ja katsomassa kanssani leffoja.

Byhyy!

Tosin hyviäkin puolia löytyy. Kukaan ei ole myöskään näkemässä, miten kamalanhirveänrumaltaällötykseltä minä voinkaan kipeänä näyttää.

Hiukset likaiset ja sotkussa, villasukat ja pyjamahousut jalassa, nenä valuvana, posket näppylöillä ja huulessa herpes.

Ja vielä isompi kuva asian kunniaksi:

 

NIIN.

 

Soitin torstaina hammaslekurille ja itkin kun hampaaseeni sattuu niin-niin-kovasti-paljon-byhyy ja aika on vasta toukokuussa. Sainkin sitten ajan saman tien.

Ja sain hammaspaikkauksen. Joka ei tosin toimi, koska hampaaseen koskee yhä.

Ja sain 33 euron laskun, jonka maksaminen ei kyllä toimi, mikäli hampaan särky ei lakkaa. Minähän en turhasta maksa.

Ja sain... Tämän pirun huuliherpeksen, joka vie puolet kasvoistani, kirvelee, polttelee ja sattuu ja tekee minusta yltiöruman prinsessan, jota edes rupisammakko ei suutelisi.

Ei toimi elämä, ei.

Minulla ei ole koskaan ollut huuliherpestä. Kukkopojalla oli usein. Sille minä hain apteekista apuja ja paijasin.

Mutta ilmeisesti se Perkele tartutti sen sitten minuunkin, ja nyt tuo paholaisen kukkakaalipää vasta näyttäytyi! Perkeleen perkele.

Perkeleen Kukkopoika.

(Niin, minähän en koskaanikinä pyydellyt ja anellut hellyydenkivussani, että voisiko hän antaa edes piiieeenen pusun silloin, kun hänellä herpes huulessa bailasi, ja kosketusta piti välttää...Ehen...).

 

Eli en voi liikkua missään. Paitsi koiran kanssa on pakko. Silloinkin menen huppupäässä, huivi huulilla ja aurinkolasit kasvoilla. Ja näytän hyvin hämäräperäiseltä sekopää mummelilta hullun rakin kanssa.

Eli en voi metsästää miehiä.

Kaupassa jouduin käymään ja onneksi eräs pikku söpöläinen, Herra J-M, ei ollut töissä. Se on päivieni piristys niinä päivinä kun sosiaalinen elämäni rajoittuu pelkkän perunapussin, maitopurkin ja voipaketin rutisteluun. Eli aika usein. Tosin tämänkin miesmahdollisuuden mokasin, kun menin baarissa sökeltämään hänelle jotain käsittämätöntä. Niinpä tietenkin. Voi minua.

Ja voi minua myös, koska olen näin kipeä.

No, jos joudun menemään lääkäriin tämän perkeleen herpeksen takia, tai tämän flunssan, tai pääkivun, tai kuumeen, tai hammaskivun, tai vaikka näiden menkkojen, joiden oli pakko puskea kaiken keskelle, niin toivottakoon, että siellä on mieslääkäri. Ja paras olla saamarin komia.

 

 

Ps. Ainiin, tänään piti soittaa ja kysellä klamydiatestin tuloksia. En uskaltanut.

Sehän tähän tautisten porukkaan vielä sopisi, kiitos vain maailma.