Alkoholia: Paljon.

Yksinäisyyttä: Paljon.

Rahaa mennyt: Paljon.

Bridget Jones-elokuvia: Yksi.

Miehiä: Ei yhtään.

 

Siinäpä olikin sitten taas aikamoinen viikonloppu.

No, olihan minulla ihan mukavaa. Perjantaina lähdin Neiti Piiloblondin kera bailaamaan. Neiti Piiloblondilla tosin on jokseenkin ikävä tapa saada aikaa kulumaan kämpillään ihan tuhottomasti; pitää ehtiä juoda, ehtiä pukeutua, ehtiä meikkata jne. Nämä aktiviteetit voisi toki suorittaa ajoissa, mutta Neiti Piiloblondilla ne jäävät aina viime tinkaan.

Kun viimein sitten saavuimme maailman seksikkäimpinä naisina paikalliseen yökerhoon, ohitettuamme ensin matkalla Herra Taiteilijan (joka ei edes tervehtinyt, vaan pakeni sisälle baariin) sekä Kukkopojan (jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan, he siis ovat keskenään kavereita Herra Taiteilijan kanssa), oli kello jo paljon. Ja tanssipuoli oli sulkeutumassa.

No, ehkä se oli parempi, sillä itselläni oli ensimmäistä kertaa seitsemän senttiset korot jalassa. Eli ei lainkaan huono kohtalo, ettemme ehtineet tanssia ja minä horjahtaa ja taittaa nilkkani samalla kun kaadun maailman komeimman miehen jalkoihin hame korvissa.

Koetin siinä sitten katsella viehkeästi illan miestarjontaa. Katseita kyllä takaisinkin sain, mutta eipä siellä oikein kummoisia komistuksia näkynyt.

Eräs, hieman säälittävä rokkiletti tuntui meitä seurailevan, ja erään toisen rokkiletin edessä onnistuin nolautumaan mukavasti, kiitos ystäväni Piiloblondin ja hänen suuren suunsa. Minun mielestäni se, että ystävä koittaa hommata toiselle miehen, on jokseenkin kuuluvaa teini-iälle. Neiti Piiloblondilla taitaa olla hieman eri käsitys. Hänellä tuntuu olevan pakkomielle sotkeutua aina asioihini. Koskaan hän ei onnistu pokaamaan minulle miestä, yleensä siinä käy joko niin, että pokattava kiinnostuu hänestä tai sitten en jää edes seuraamaan tilannetta, vaan pakenen nolona paikalta.

Illan kohokohta oli ehkä se, kun erään naisystäväni, Neiti Hilavitkuttimen, entinen säätö tuli juttusilleni. Tämä kyseinen säätö ja Neiti Hilavitkutin säätivät tuossa muutama kuukausi sitten keskenään jonkin aikaa, kunnes kävi ilmi, että Neiti Hilavitkutin halusi suhteelta enemmän kuin hänen säätönsä ja juttu kuivui kasaan.

No, Hilavitkuttimen säätö tuli puhelemaan kanssani ja kävi ilmi, että hän on pitkään haaveillut minusta, ainakin panomielessä, ja olisi halunnut toteuttaa kanssani kyseisen toiveen. Sinänsä idea ei ollut hullumpi, olihan kyseessä sangen mukavannäköinen mieshenkilö ja ah-miten-lihaksikas-kroppa. Ainoa ikävämpi puoli oli vain se, että hän oli tosiaan ystäväni säätö, ja jollain tapaa myös ystäväni sydämenrikkoja.

Jouduin sitten toteamaan edellä mainitun asian herralle ja kieltäytymään kohteliaasti houkuttelevasta tarjouksesta. Tämä harmitti herraa silminnähtävästi. Ja voin tunnustaa, että hieman myös minua. Herra poistui paikalta iskien ensin nyrkillään näyttävästi pöytään. Myöhemmin vaihdoimme vielä muutaman katseen.

Ja pöh. Kerrankin kun joku jopa komea mieshenkilö tulee tarjoamaan rehellisesti ja suoraan "sitä itteänsä", hän on ystävän säätö. Ei näin! Ja minä tietysti liian kiltti ja solidaarinen ystävälleni. (Itse en hirveästi lämmöllä ajattele, jos ystäväni hyppäisi oman exäni, jota vielä haikailen,  kanssa sänkyyn.)

Yksinpä siis raahustin taas kotia nukkumaan.

 

Lauantaina vain laiskottelin ja krapuloin.

Yöllä Herra Laastari, josta en ole kuullut viikkoon, yritti soittaa. En tietenkään vastannut. Se exä on niiiiiiin historiaa, ja olkoon niin.

Sain viimeksi lopullisesti tarpeekseni siitä haukkumisen määrästä, kun sanoin, että haluan etäisyyttä enkä jaksa häntä nähdä.

Grrrrr - ärsyttää ajatellakin häntä.

Sunnuntai-aamuna tuli viesti, jossa Herra Laastari hieman pahoitteli soittoaan, ja totesi kuinka yhä ikävöi minua niin. Ja tahtoisi nähdä joku päivä koska olen tärkeä ja plaaplaaplaa.

Inhottaa hieman suhtautua näin, mutta olenhan ilkeä ja vittumainen, tunnevammainen ja idiootti nainen, joten se minulle sallitakoon.

Minä en halua nähdä häntä!

Olen sitä paitsi tajunnut, että suhteemme hyvät puolet liittyivät lähes poikkeuksetta VAIN fyysiseen puoleen; Halailuun, läheisyyteen, kyhnäämiseen ja tietenkin mahtavaan seksiin. Mutta silloin, kun hän avasi suunsa muuten kuin pussaillakseen, sieltä pulppusi useimiten sellaista asiaa, että halusin juosta karkuun. En vain ole yhtään samalla aaltopituudella.

Joten ajatus siitä että näkisimme, ja emme TIETENKÄÄN harrastaisi enää mitään fyysistä (on jo tarpeeksi paha, että ne pari... tai no muutamat:D kerrat sorruin eron jälkeen seksiin... ei enää ikinä), vaan juttelisimme vain, tuntuu hyvin epämiellytävältä koska en pidä hänen jutuistaan enkä ymmärrä hänen huumoriaan.

Vastasin hänen viestiinsä jotain epämääräistä, että ehkä joku päivä voidaan nähdä, en tiedä, katsellaan (ja kaikkihan tietävät, että sana "katsellaan" tarkoittaa usein, ainakin naistenkielessä, että tuskinpa nähdään enää. Paitsi Herra Laastari sitä tuskin tajuaa).

 

Nyt uusi viikko ja uudet, öh, kujeet.

Eli samanlainen viikko taas tiedossa kuin edellinenkin.

Kuntoilua: Paljon.

Yksinäisyyttä: Paljon.

Köyhyyttä: Paljon.

Elokuvia: Paljon.

Miehiä: Nolla.