No jopas onkin aikaa ehtinyt vierähtämään ihan huomaamatta. Kuukausi meni menojaan. Ja plah, elämä rullaa aivan samoin kuin aina ennenkin, eli tyhjyyttä ja tyhjyyttä... Sellainen miehenmuotoinen aukko.

Olen elellyt tuttua eloani, viikot koettanut kuntoilla ja katsella duunipaikkoja, viikonloput antanut mennä vähän vauhdikkaammin. Luulisi, että olisi edes muutama huikea tarina kerrottavana baari-illoistani, mutta eipä oikeastaan ole.

Exiä olen nähnyt, mutta ei niistä sen enempää. Kuulumiset on vaihdettu, ja homma on ollut siinä, eli olen pysynyt päätöksessäni jättää exät exiksi. Kukkopojan kanssa tuli viime viikonloppuna tosin hieman jopa tanssahdeltua baarissa, mutta se oli sellaista kaverillista jorailua.

Löysinpä minä myös baarista pari kappaletta miehiä tuossa taannoin, mutta enpä tiedä kehtaanko edes kertoa niistä.

Niin. Kerronpa kuitenkin. Tarinat eivät ole häävejä.

Ensimmäinen kappale miehistä ajoittautui eräälle perjantaille. Olin jo ehtinyt löytää narikkakortin, saada takin kiskottua oikein päin päälleni ja taapersin turvallisesti kotimatkalla. Kuljettavaa olisi ollut ehkä enää sellaiset 500metriä, kun bongasin jotenkin jostakin jonkun miehen ja huomasin sitten yhtäkkiä ajautuneeni sangen kiihkeisiin hetkiin miehen kainalossa. No, eihän siinä, pussailuhan on aina kivaa!

Niin, melkein aina. Paitsi silloin, jos kyseessä on sellainen nelikymppinen kaikkea muuta kuin viehättävä mies, joka ajelee työkseen rekkaa... Onneksi jokin pieni järjen hiven vielä eleli pääkopassani ja osasin jättää rekkamiehen mukavan pussailutuokiomme päätteeksi kuin nallin kalliolle. En halua edes ajatella toista mahdollista vaihtoehtoa, mitä olisi voinut käydä...

Päätin sitten seuraavana päivänä parannella morkkistani ja iskeä kunnon miehen. Sellainen villi atleetti, muutaman vuoden minua vanhempi ja komea kuin mikäkin... Sellainen oli juu tilauksessa. Ja kah, siinä pilkun tienoilla huomasinkin päätyneeni mukavaan, kiihkeään suutelutuokioon. Harmi vain, että tällä kertaa kainalossani oli parikymppinen teiniagstaajapoju. Että se sitten siitäkin.

No, voin kuvitella, että viikonloppuna ei tapahtunut mitään, koska nelikymppinen ja kaksikymppinen vähän niinkuin kumoavat toisensa. Sovitaan niin.

Muutoin koko epätoivoinen miehenlöytämiselämäni onkin sitten jäänyt pelkkään silmäpeliin kuumien urosten kanssa.

Olen harkinnut vakavasti josko lopettaisin koko metsästystouhun. Yleensähän nuo kaksijalkaiset komistukset saapuvat elämääni aina silloin kuin vähiten odotan. Mutta miten lakata odottamasta ja ajatella vain kaikkea muuta kuin miehiä??? Perkele. Minä haluan itselleni miehen. Olen kyllästynyt sinkkuiluun. Ja selibaattiin.

Katselen tässä sivusilmällä Oscar-gaalaa.

Tai no... Katselen oikeastaan Oscar-gaalassa näkyviä seksikkäitä ja herkullisia komistuksia.

Ja ehkä pikkuisen myös sivusilmällä joitakin kauniita naisia.

(Ihania pukuja ja vartaloita ja naiskauneutta. Kyllä, olen kateellinen)

Sarah Jessica Parkerilla oli muuten juuri ruudussa aikamoinen asu. Hameen linjaus, uuh.  Ja tissit<3

 

Vielä en ole valitettavasti bongannut oikein kunnon ihkutuskohteita.

 

Jouduin jonkin aikaa pohtimaan, kuka tämä söpöläinen on:

Kunnes nolona tajusin, että ei saatana, sehän on se High School Musicaalin teinipoika, itseäni jopa kaksi vuotta nuorempi   Hui, ei sellaisista saa tykätä. Mutta jokin tuossa nuoressa lihassa kyllä vetoaa minuun. Myös hänen tyttöystävänsä ja näyttelijäparinsa Vanessa Hudgens on todella kaunis. Ja jumalauta minua kolme vuotta nuorempi ja tuon näköinen!

Mutta palatakseni  Zac Efroniin, Musikaalin poikatähteen.

Tiedän ehkä mistä viehtymykseni häneen johtuu. Kun aloin miettimään, ratkaiseva tekijä saattaa olla jonkinasteinen samankaltaisuus tämän unelmieni herran kanssa:

Panisin. Ottaisin. Haluan tämän. (Ei liity kyllä mitenkään Oscar-gaalaan, mutta jonkin verran samaa olemusta High school-pojan kanssa, joskin 16 vuoden ikäerolla:)

Vähän vielä lisää herkuttelua Jared Letolla, kun ei tuolla gaalassakaan ketään kuolattavaa näy.

Uuuuuh. Silmät ja... kostuttava mies. Jos tuon saisin, niin en enää kyllä ikinä katsoisi muualle kuin sen silmiin.

Ja vielä yksi kuva, tästä se kaikki alkoi, "My so called life":

Nams.

Ja nyt palaillaan sitten itse aiheeseen eli Oscar- gaalaan ( toiselta nimeltään Kuumien-urosten-bongaus-gaala).

 

Tämä herra näkyili ruudussa joku aika sitten:

Suoraan sanottuna en pysty ymmärtämään tämän hehkutusta joka saakelin paikassa, Twilight-leffan jälkeen.

Okei, näytti se ehkä pari kertaa leffan aikana ihan hyvältä.

Mutta ei mitenkään hehkutettavalta todellakaan.

Tosin, kun itse muistelen teiniaikojeni top10 hottiksia, niin tuota...

No joo

Mutta silti!

Ja tuokin herra on minua vuoden nuorempi.

 

No, nyt niitä vanhempia, kuumia miehiä edes ruutuun, perkele ja äkkiä!

 

Palailen...

 

Edit. Pitikin palata samantien lisäämään vielä pari juttua:

Lemppariparini Brad Pitt ja Angelina Jolie eivät säväyttäneet juuri lainkaan. Pöh.

No, Pitt oli normi poikamaisen söpö vekkuli ja Jolie tosi kaunis, mutta jotenkin hirveen jäykkä, enkä pitänyt sen kalanpyrstöpuvusta.

Tässä kuitenkin herkuttelua heillä:

Namsnams.

 

Voiko enää kauniimpi olla.

Olisinpa minäkin.

 

Edit.

Penelope ("jumalainen nainen") Cruz.

...Oli aivan ihana äsken, häämekkoa muistuttavassa kauniissa asussaan.

Toinen lempparini Jolien ohella.

Alkaa olemaan huolestuttavaa, että bongailen enemmän jumalaisia naisia, kuin miehiä.

Kuumetta: 37,5 astetta.

Päänjomotusta: Keskimääräisesti.

Hammaskipua: Aika ajoin ja silloin tappavasti vihlaisten.

Pahoinvointia: Vähän väliä.

Räkää: Helvetisti.

Menkat: Ainakin pari päivää vielä viihdyttämässä.

Huuliherpes: On ja pysyy yhtä rumana, oksettavana ja kipeänä kuin ennenkin. Olen saanut siis edes yhden, vakituisen Herra Kukkakaalipää-elämänkumppanin. Jihuu.

Klamydia:

Sain soitettua tänään ja tiedusteltua tuloksia.

Minä *mahdollisimman iloisesti, pirteästi ja mikään-ei-voi-musertaa-tätä-tyttöä-äänellä*: "Heipä hei ja oikein hyvää huomenta! Soittelin vain kysyäkseni, että onkohan minulla klamydia?"

*Numeronimeni kyselyä ja hetken sekä ikuisuudenkestäviä taukoja*

Ja sitten vastaus hyvin vakavalla lääkäriäänellä: "Tuota noin... Testin tulos on... *Tittidiidiii* ... Negatiivinen."

*Syvä huojennus.*

Testitulos oli negatiivinen!!!

Eli edes yksi auringonsäde läpäisi tämän hemmetin ryteikön.

Bailut pystyyn!

 

Vaikka kyllähän minä syvällä sisimmässäni, sen "minulla-on-aivan-sata-varmasti-klamydia"-minäni, kuoren alla tiesin, ettei minulla sitä ole.

Hommahan meni näin, että Herra Laastari soitti  jo kun olimme eronneet, kiitettävästi jouluntienoilla, omistavansa tämän ihanan sukuelintaudin, koska oli sutaissut jotain likaista ämmää (anteeksi kirjoitukseni sävy), ja päättelimme, että se on taatusti joululahjana minullakin. Herra Laastari antoi minulle kakkosjoululahjaksi suoraan lääkkeet (tästä hänelle kiitos), ilman että minun täytyi edes käydä lekurilla. Kävin varmuuden vuoksi nyt kuitenkin kontrollikäynnillä varmistuakseni, ettei minulla tätä ihanaista kiertopalkintoa todellakaan ole (olin aivan varma, että on, koska olen saamarin vainoharhainen.). Kerrankin jotakin iloa tässä tautiviidakossa.

(*kopkop* Miksi minusta tuntuu, että kohta minulta löytyy vähintään herpes tuolta alempaakin).

 

 

 

Byhyy, kun on kipeä olo!

Ja hellyydenkipeä myös.

Byhyy.

Eikä kukaan ole täällä laittamassa peittoa paremmin päälle ja silittämässä hiuksia. Sanomassa, että kyllä se olo helpottaa, keittämässä teetä ja passaamassa. Kyselemässä mitä herkkuja haluaisin kaupasta ja tuomassa herkkuja tuplasti enemmän kuin halusin sekä myös keltaista jaffaa. Ottamassa syliin ja kainaloon ja katsomassa kanssani leffoja.

Byhyy!

Tosin hyviäkin puolia löytyy. Kukaan ei ole myöskään näkemässä, miten kamalanhirveänrumaltaällötykseltä minä voinkaan kipeänä näyttää.

Hiukset likaiset ja sotkussa, villasukat ja pyjamahousut jalassa, nenä valuvana, posket näppylöillä ja huulessa herpes.

Ja vielä isompi kuva asian kunniaksi:

 

NIIN.

 

Soitin torstaina hammaslekurille ja itkin kun hampaaseeni sattuu niin-niin-kovasti-paljon-byhyy ja aika on vasta toukokuussa. Sainkin sitten ajan saman tien.

Ja sain hammaspaikkauksen. Joka ei tosin toimi, koska hampaaseen koskee yhä.

Ja sain 33 euron laskun, jonka maksaminen ei kyllä toimi, mikäli hampaan särky ei lakkaa. Minähän en turhasta maksa.

Ja sain... Tämän pirun huuliherpeksen, joka vie puolet kasvoistani, kirvelee, polttelee ja sattuu ja tekee minusta yltiöruman prinsessan, jota edes rupisammakko ei suutelisi.

Ei toimi elämä, ei.

Minulla ei ole koskaan ollut huuliherpestä. Kukkopojalla oli usein. Sille minä hain apteekista apuja ja paijasin.

Mutta ilmeisesti se Perkele tartutti sen sitten minuunkin, ja nyt tuo paholaisen kukkakaalipää vasta näyttäytyi! Perkeleen perkele.

Perkeleen Kukkopoika.

(Niin, minähän en koskaanikinä pyydellyt ja anellut hellyydenkivussani, että voisiko hän antaa edes piiieeenen pusun silloin, kun hänellä herpes huulessa bailasi, ja kosketusta piti välttää...Ehen...).

 

Eli en voi liikkua missään. Paitsi koiran kanssa on pakko. Silloinkin menen huppupäässä, huivi huulilla ja aurinkolasit kasvoilla. Ja näytän hyvin hämäräperäiseltä sekopää mummelilta hullun rakin kanssa.

Eli en voi metsästää miehiä.

Kaupassa jouduin käymään ja onneksi eräs pikku söpöläinen, Herra J-M, ei ollut töissä. Se on päivieni piristys niinä päivinä kun sosiaalinen elämäni rajoittuu pelkkän perunapussin, maitopurkin ja voipaketin rutisteluun. Eli aika usein. Tosin tämänkin miesmahdollisuuden mokasin, kun menin baarissa sökeltämään hänelle jotain käsittämätöntä. Niinpä tietenkin. Voi minua.

Ja voi minua myös, koska olen näin kipeä.

No, jos joudun menemään lääkäriin tämän perkeleen herpeksen takia, tai tämän flunssan, tai pääkivun, tai kuumeen, tai hammaskivun, tai vaikka näiden menkkojen, joiden oli pakko puskea kaiken keskelle, niin toivottakoon, että siellä on mieslääkäri. Ja paras olla saamarin komia.

 

 

Ps. Ainiin, tänään piti soittaa ja kysellä klamydiatestin tuloksia. En uskaltanut.

Sehän tähän tautisten porukkaan vielä sopisi, kiitos vain maailma.

 

Ystäville olkoon tämä hyvä päivä. Happy Valentines day!

En saanut yhtäkään sydänkorttia keltään ihanalta pojalta, nyyh.

 

Bailasin eilen rankasti. Olin keikalla ja olihan siellä ihan hauskaa. Ainut vain, että jotenkin minä aina ajaudun terapeutiksi ystävilleni, vaikka minusta usein tuntuu, että itselläni olisi sille enemmän tilausta.

Mutta kuuntelin ystäväni (miespuolinen) huolia. Heillä menee huonosti ja nainen aikoo ehkä jättää hänet. Yritin lohduttaa, mutta tilanne muistutti aivan liikaa omaa suhdettani Herra Laastarin kanssa ja hänen jättämistään, joten oli vaikea puhua kuulostamatta omissa korvissaan naurettavalta ja kieroutuneelta idiootilta. Naisen puheet olivat aivan samoja kuin minun aikoinaan Herra Laastarille. Joten mitä minä siihen valehtelemaan tälle mukavalle miesystävälleni, että kyllä se siitä, kun mitä luultavammin ei se siitä, ja nainen jättää hänet.

No, yritin parhaani.

Jäin kuitenkin tästä johtuen liikaa miettimään Herra Laastaria.

Ja päädyttyäni kotiini monen mutkan kautta joskus kolmen maissa, kukas muukaan se soitti, kuin Herra Laastari.

Hän kinusi luokseni.

Sanoin ei. Väiteltiin kaikesta. Puhuttiin typeriä. Jompikumpi löi luurin korvaan.

Päätin, että jos hän vielä soittaa, annan hänen tulla luokseni, kunhan ei yritä saada seksiä. Koska vaikka puutteessa olenkin, sitä en aio hänen kanssaan enää ikinä harrastaa.

Herra Laastari soitti ja tuli luokseni.

Selvisin yhteisestä yöstä helposti ilman seksiä, vaikka Herra Laastari aamulla yritti niin perkeleesti. Mutta se vain alkoi enemmänkin inhottamaan minua.

Muutenkin, vaikka oli kiva nukkua jonkun kanssa, sai tämä yö nyt todellakin jäädä viimeiseksi.

Herra Laastarin jutut olivat niin idioottimaisia, että pyörittelen vieläkin päätäni täällä niitä miettiessä.

Yksi hänen tuttunsa on kirjoitellut minulle jotakin galtsussa ja minä hänelle. Herra Laastari on käynyt vakoilemassa ja on sitä mieltä, että yritän hänen tuttuansa. Hohhoijaa. (Ei sillä, etten voisi yrittää, mitä en kyllä vielä ole tehnyt, mutta sillä, että MITÄ SE HERRA LAASTARILLE KUULUU!)

Ja kaikkea muuta samankaltaista älytöntä, lapsellista juttua.

Olen tajunnut, että en tunne enää Herra Laastaria kohtaan pienintäkään vetovoimaa. Hän näytti naurettavalta uusissa vaatteissaan, juttunsa olivat naurettavia, kuten aina ja kosketukset eivät tuntuneet missään.

Vihdoinkin voin jättää tämän herran omalta osaltani menneisyyteeni.

Ja meidän yhteiset yöt on totaalisen ohi.

 

AAMEN.