Hyvää päivää.

Päätin ruveta, ties monennettako kertaa, kirjoittamaan blogia.

Tällä kertaa minulla on kunnon teema, joka ei ole koirat, kuntoilu eikä masentuneen ongelmat.

Teemani on miehet ja niihin liittyvät ongelmat. Me naiset, ja homot, tiedämme, että niitä on paljon.

Ja niin on miehiäkin, joten ongelmia on hyvin hyvin paljon.

Miehet ovat minun suurin ongelmani.

Myös miehen löytäminen.

Niin, kyllähän noita kaksijalkaisia olentoja, joilla roikkuu jalkojen välissä iso, pieni, ruttuinen, jäykkä tai ties minkälainen mollukka sekä kaksi palleroa, kävelee vastaan päivittäin.

Useilla vaan tuntuu se mollukka olevan aivojen tilalla.

Tai sitten tuntuu, että se mollukka on niin pieni, että tarvittaisiin mikroskooppi.

Minä haluan miehen, jolla on aivot ja munaa, muttei liikaa.

Haluan miehen, joka on ihana, tietysti hyvännäköinen, ennen kaikkea älykäs, siunattu samanlaisella loistavalla huumorintajulla kuin minä, hellä, rakastava, rakastettava, lapsellinen, mutta tarpeeksi aikuismainen, sosiaalinen, mutta ei liian puhelias, taiteellinen ja mielikuvituksellinen, muttei liian haaveileva(vastapainoa minulle), tiedostava, loistavat seksitaidot omaava (ei se koko, vaan se taito...no totta helvetissä pitää kokoakin olla!), mielellään kasvisyöjä tai ainakin halukas tekemään (sekä minulle että kanssani) kasvisruokaa sekä syömään sitä, hyvä tanssitaito(no tämä ei ole ihan pakollinen), lihaksikas, muttei liikaa (oh, miehen käsivarsilihakset ja jänteet, nams), luotettava tietenkin ja ennen kaikkea kärsivällinen, sitä kanssani täytyy olla.

Eli haluan miehen, joka on kaikkien naisten unelma,mutta joka unelmoi vain minusta.

Haluan täydellisen miehen.

 

Minulla on ollut miehiä.

Olen aina rakastanut jotakin ihmistä suunnatomasti. Olen seurustellut viimeisen kahdeksan vuoden aikana niin aktiivisesti, että sinkkuna olen ehtinyt olla yhteensä vain n. vuoden.

Aloitin seurustelun "aikuisten oikeasti" (vihaan tuota sanaa) 15-vuotiaana tytönhupakkona, joka juuri ja juuri uskalsi pitää kädestä kiinni. Seurustelu kesti ruhtinaalliset kolme kuukautta.

Neitsyyteni menetin samanikäisenä, kännissä ja ilman kortsua, tietenkin.

Mutta poika oli suuri unelmani, ollut jo kuukausia. Hän oli elämäni suurin rakkaus, sanotaan häntä vaikka Puudeliksi. En kerro miksi, mutta voitte kuvitella.

Rakastin sitä poika niin paljon, että tein kaikenlaista hullua ja tyhmää, jota en paljasta nyt.

Hän ei rakastanut minua, vei ainoastaan neitsyyteni ja sydämeni.

Mutta en valita.

16-vuotiaana aloin seurustelemaan Herra Hipin kanssa. Hän oli lutuinen. Hyvin omalaatuinen. Ja hippi. Siinä oli lopulta vähän liikaa pienelle tyttöselle kestettäväksi. Seurustelu kesti 1v. 5kk.

Sitten seurustelin lyhyehköjä aikoja erilaisten kivojen poikien kanssa.

18-vuotiaana löysin Kukkopojan. Tai hän minut. Kukkopojan kukkoilun seuraamiseen vierähtikin rapeat neljä vuotta, joista puolet yhteistä kotia rikkoen. Hankittiin huonekaluja.  Rikottiin huonekaluja. Hankittiin koira. Saatiin naapureiden vihat. Luojan kiitos ei hankittu lasta. Hankittiin mielenterveysongelmia.  Hankittiin psykologi ja mielialalääkkeet. Tapeltiin ja saatiin turpaan. Harrastettiin paljon seksiä. Sitten vähemmän. Ja vielä vähemmän. Ja sitten hankittiin ero.

Kukkopoika vaurioitti pientä mieltäni. Ja pyh, tuo on vähättelyä! Kukkopoika vaurioitti mieleni, romutti haaveeni, rikkoi minäkuvani ja tuhosi itsetuntoni. Kukkopoika harjoitti fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Ja tappoi kuvitelmani, että olisin rakastettava sekä kykyni rakastaa.

Vaikein ja ongelmallisin ihminen ikinä. Minulle olisi ehkä riittänyt puoletkin tuosta yhteisestä ajasta. No, jälkiviisaus ei kaunista.

Mieleni murtui tuon suhteen jälkeen ja sitä olen tässä koettanut parantaa.

Parannuskeinonani on ollut tietysti uudet miehet<3

Kukkopojan jälkeen eläämääni astui Laastari. En suostuisi millään myöntämään kyseisen herran laastariominaisuuksia, mutta kai se on pakko. En minä sitä tainnut koko sydämestäni rakastaa, luulin vain. Laastari paransi haavojani tai ainakin peitti ne, ja minä paha, ilkeä nainen käytin poikaparkaa hyväksi.

Hyi minua.

Käytin Laastaria yhdeksän kuukautta ja sain elämäni suurimman annoksen rakkautta, hyvää seksiä (vähintään kerran päivässä) ja äärettömän mustasukkaisen poikaystävän.

Harrastimme seksiä kaikkialla.

Tappelimme aina baarissa, koska olin "iskemässä muita miehiä".

Olimme täysin erilaisia. Hän vitsaili ja nauroi, minä pyörittelin silmiäni. Minä vitsailin ja kikatin, hän oli naama valkoisena ja pöyristyneenä tai vaihtoehtoisesti suuttui. Minä ajattelin maailmanparantamista ja taiteita, hän raviurheilua ja logistiikkaa. Minä halusin vapautta pitkän suhteen jälkeen, hän yhteenmuuttoa, perheen ja tiukan sitoutumisen ollessaan viimein ensimmäistä kertaa kunnon suhteessa.

Mutta seksi oli makeaa ja sitä oli paljon. :D

Jätin Laastarin viime syyskuussa, viikko sen jälkeen kun tulimme ulkomailta.

Olen paha, ilkeä nainen.

Sen lisäksi olin hyväksikäyttäjä, kusipää, idiootti, lapsellinen, turhiin haaveisiin uskova, petturi, pettäjä, valehtelija, kylmä ja välinpitämätön, tunteeton ja maailman paskin ihminen.

Sekä maailman ihanin nainen.

Se siitä. Tosin Laastari rakastaa minua edelleen, eikä kuulemma aio luovuttaa suhteeni. Hän uskoo, että tulen vielä järkiini.

Minä uskon, että olen ja pysyn järjettömänä.

Laastarin jälkeen yritin herätellä vanhoja fiiliksiä erääseen tärkeään mieheen, Herra Taiteilijaan, jolla oli ollut tärkeä osa elämässäni siihen aikaan, kun tein kipeää eroa Kukkopojan kanssa.

Tällä kertaa hän ei kuitenkaan onnistunut auttamaan minua elämässäni eteenpäin. Tunteet eivät palanneet eivätkä palaneet kunnolla. Kummankaan puolelta. Sen jälkeen, kun kirjoitin hänelle itkupotkuraivari lappusia ja syytin tekstiviestillä idiotismista ja kaiken romuttamisesta, emme ole olleet juurikaan tekemisissä.

En ihmettele asiaa.

Minulla on tapana syyttää muita ihmisiä elämäni kurjuudesta.

Yleensä teen sitä vain hiljaa mielessäni, omassa turvallisessa pimeydessäni, mutta joskus onnistun avaamaan suuni myös väärissä paikoissa. Kuten tässä tapauksessa.

Mutta tuo avautuminen ei ollut lainkaan niin paha, kuin avautumiseni Kukkopojalle.

Häntä syytin viime viikonloppuna elämäni pilaamisesta ja kerroin vihaavani häntä ja aikovani vielä joku kaunis päivä tappaa hänet.

Hän tosin ansaitsi ne kommentit. Ja sen jälkeen tanssimme yhden hitaan, joten olkoon se hyvityshidas. Hänen pitäisi olla iloinen, että sai tanssia kaltaiseni ihanan ja kauniin naisen kanssa, jonka on valitettavasti menettänyt.

Buahhah.

No niin, tässä vaiheessa tarinaa pääsemmekin siihen, että olen menettänyt kaikki miespuoliset ihmiset elämässäni. Paitsi isäni, mutta hän on niin hiljainen, että ei häntäkään voi sanoa oikein läsnäolevaksi.

Kaikki ovat exiä; Ex-miehiä, ex-poikaystäviä, ex-panoja, ex-säätöjä, ex-rakkauksia ja ex-ihastuksia.

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen ollut kohta 5 kk sinkkuna, enkä ole edes rakastunut keneenkään.

Tilanne on hälyttävä.

Aion toimia.

Ja löytää itselleni miehen.

 

Tähän päättyy ensimmäinen Bridget Jonesin-innoittama päiväkirjamerkintä.

Mutta miehenmetsästys jatkuu...